sunnuntai 15. joulukuuta 2013

5 viikkoa

Pienet rakkauden lapset savuttivat tänään hienon viiden viikon iän.
Kaikki kasvavat ja kehittyvät joka päivä, edelleen menevät rytmillä herätään, pissataan, syödään, leikitään, levätään, leikitään, nukutaan, herätään jne. ja pahimmat hepulit vedetään illalla.
Ihania lapsia, hyvin ovat oppineet talon tavoille eli ovat illan kukkujia ja aamulla nukkuvat pitkään. Herättyään toki mellastavat mutta meidän aamu on vasta noin klo8.30, luksusta.

Ruoka uppoaa neljästi päivässä ja sitä menee (luonnollisesti) päivä päivältä enempi. Syövät pentupuuroa, jauhelihaa ja pentunappulaa hännät tanassa mutta tissikin kelpaa edelleen. Rai on käsittämättömän hyvässä kunnossa! Sanoisinko että jopa vähän pulskahko, vaikka hiukan olen ruokaa vähentänyt. Ja käsittämättömän hyvä mutsi! Hoitaa lapsensa edelleen kärsivällisesti, leikkii niiden kanssa ja antaa niiden syödä vaikka hampaiden on pakko tehdä ilkeää, käteen ne ainakin tuntuvat ;)

Pennut ovat pysyneet aitauksessaan hyvin, toistaiseksi. Suottaapi toki johtua siitä etteivät siellä juuri ole muuta kuin nukkumassa öisin. Päivät vietetään valtoimenaan ympäri asuntoa, Ainan huone on ainut jonne pääsy on evätty, sattuneista syistä. Ja voin kertoa että tila todella on hyvin hallussa! Päättäväisyyttä löytyy myös. Ovat keksineet että on olemassa paikka nimeltä sohva jonne pääsee kun ottaa äitistä mallia. Vielä ei ponnu riitä ylös saakka mutta yritys on kova, tahdonvoima kohdillaan..

Meillä on käynyt tuttuja ja vähemmän tuttuja katsomassa pentuja lähes päivittäin ja joka kerta pennut suhtautuvat yhtä avoimen uiteliaasti kun joku ovesta kävelee. Syliin pitää päästä ja nenää purra :) Ja kaikilta vierailijoilta ovat saaneet samat kommentit siitä että ovat hyvin tasaista sakkia, reippaita pentuja kaikki. Saan olla ja olen heistä hyvin ylpeä. Tulee vallan pala kurkkuun jo nyt kun tietää että parin viikon päästä heistä joutuu luopumaan, yhtä lukuunottamatta. Pentujen tasaisuudesta kertoo myös se että jopa Santun on vaikea päättää kuka kotiin jää.

Viimeinen yövuoro töissä ja pitkät vapaat edessä, joulua pitäisi suunnitella mutta tiedän jo nyt että aika kuluu jossain ihan muualla :)


1 kommentti: